Uutiset

SBS Media tiedottaa: Radio jyrää mobiililaitteisii

(4.5.2010)

SBS Media tiedottaa: Radio jyrää mobiililaitteisiin

 

Markkinajohtaja tuo kaikki radiokanavansa älypuhelimiin

 

 

Radioalan markkinajohtaja Suomessa, SBS Media, on julkaissut älypuhelinsovellukset kaikista radiokanavistaan.

 

-          Nyt kuuntelijamme voivat kuunnella The Voicea, Iskelmää ja paikallisia radiokanaviamme älypuhelimellaan. Samalla suomalaisten radion kuluttaminen saa uusia muotoja, kertoo SBS:n online- ja uutispäällikkö Johannes Saukko.

 

SBS:n kaikille kanaville on rakennettu oma sovelluksensa, jonka kautta voi kuunnella myös kaikkia muita yhtiön radiokanavia. Lisäksi sovelluksen avulla voi muun muassa seurata kanavien uutistarjontaa, osallistua Facebook-keskusteluihin ja lähettää palautetta tai musiikkitoiveita.

 

-          Mobiilin merkitys kasvaa koko ajan ja lähtökohtanamme on tarjota keinoja sisältöjemme kuluttamiseen mahdollisimman monella tavalla. Uskomme, että tulevaisuuden radiota välitetään enenevässä määrin nopeiden langattomien tietoliikenneyhteyksien kautta ja kulutetaan kannettavien mobiililaitteiden avulla, vaikka perinteinen FM pitääkin pintansa, maalailee Saukko.

 

SBS:n kanavien sovellukset toimivat iPhonessa, Android-käyttöjärjestelmän älypuhelimissa sekä yli 30:ssa Nokian eri puhelinmallissa.

 

-          Kun lähdimme kehittämään palvelua, oli itsestäänselvyys, ettemme tee palvelua vain iPhonelle. Esimerkiksi Nokia-puhelinten määrä on Suomessa niin suuri, että olisimme jättäneet ison osan kuuntelijoitamme kokonaan palvelun ulkopuolelle, toteaa Saukko.

 

SBS:n radiokanavien mobiilisovellukset on tehnyt saksalainen, alan markkinajohtaja, Liquid Air Lab GmbH / spodtronic.com.

 

-          Olemme ylpeitä tästä yhteistyöstä markkinajohtajan kanssa. SBS näyttää tien radion tulevaisuuteen laajentamalla radion käyttötapoja. Tavoitteemme on saada miljoona suomalaista käyttämään tekemiämme radio-applikaatioita Suomessa kesän loppuun mennessä, sanoo Mikko Linnamäki, toimitusjohtaja, Liquid Air Lab / spodtronic.com.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lisätietoa:

Johannes Saukko, Head of Online Media and News / SBS Media

Johannes.saukko@sbs.fi                    040-5948670

Mikko Linnamäki, CEO / Liquid Air Lab GmbH / spodtronic.com

mikko@liquidairlab.com                      +49-(0)1511 4977 017 http://www.spodtronic.com


 

Lisätietoa sovelluksista ja latausohjeet:

www.voice.fi/mobiili

www.iskelma.fi/mobiili

www.radio957.fi/mobiili

www.radiosata.fi/mobiili

www.radiomega.fi/mobiili

www.radiojkl.fi/mobiili

 

 

SBS Finland Oy on Suomen monipuolisin ja innovatiivisin kaupallinen radiotoimija. SBS Medialla on kaksi valtakunnallista radiokanavaa: The Voice ja Iskelmä sekä Cityradiot: Radio 957, Radio Sata, Radio Jyväskylä ja Radio Mega. Lisäksi SBS Mediaan kuuluu The Voice TV -kanava. SBS Finland Oy:n liikevaihto vuonna 2009 oli 16 miljoonaa euroa, ja se on radiotoimialan markkinajohtaja. Yrityksen palveluksessa on 120 TV- ja radioalan ammattilaista. SBS Finland Oy on osa ProSiebenSat1. Media AG -konsernia, jolla on TV- ja radiotoimintaa 14 Euroopan maassa. Lisätietoa www.sbs.fi.

Uutiset

Radio 957 - Paikallinen kumppanisi vuodesta 1985
 
Arto Halonen ja Krista Kosonen ensi viikolla The Voicen Heräämössä
 
The Voicen internet-palvelu keräsi ennätysmäärän
 
The Voice tiedottaa: Eminemin ja Rihannan hitti Suomen Virallisen Latauslistan kärkeen
 
Kari Ketonen ja Ville Myllyrinne ensi viikolla The Voicen Heräämössä
 
Kolmas Nainen keikalla Radio 957:n Kesän päättäjäisissä Särkänniemessä lauantaina 28.8.2010
 
Yleisö innostui tekemään radiota, jo 10 000 ihmistä mukana
 
Niina Herala ja Susanna Laine mukaan Muotiviikolle
 
Marco Bjurström ensi viikolla The Voicen Heräämössä
 
Soittolistojen luomisesta tuli muoti-ilmiö myös Suomessa
 
The Voice tiedottaa: Latauslistalla yksi uutuus ja pieniä muutoksia
 
The Voice tiedottaa: Latauslistan kärkipaikalla tiukkaa taistoa
 
The Voice tiedottaa: Kaksi hittiä Latauslistan kärjessä vuoroviikoin
 
Martina Aitolehti ja Esko Eerikäinen ensi viikolla The Voicen Heräämössä
 
The Voice julkaisee radion soitetuimmat kappaleet reaaliaikaisena listana
 
The Voicen mobiilisovelluksella jo yli 20 000 käyttäjää
 
SBS Finland Oy valittiin Suomen edustajaksi European Business Awards kilpailuun
 
The Voice tiedottaa: Shakira syrjäytettiin Suomen Virallisen Latauslistan kärjestä
 
Eicca Toppinen ensi viikolla The Voicen Heräämössä
 
The Voice tiedottaa: Cheekin uutuuskappale Suoraan Suomen Virallisen Latauslistan kärkeen
 
The Voice tiedottaa: Kaija Koon ja Apulannan yhteistyö nousussa Latauslistalla
 
The Voice tiedottaa: Suomen Virallinen Kesähitti maan ladatuin digibiisi
 
Soittolistatalkoot käyntiin
 
.
 
Suomen Virallinen Kesähitti 2010 on nyt selvillä
 
The Voice tiedottaa: Victorian ja Danielin häät näkyvät myös Suomen Virallisella Latauslistalla
 
The Voice tiedottaa: Suomen Virallinen Kesähitti 2010 maan toiseksi ladatuin
 
.
 
.
 
.
 
The Voice: Tapaa Vappu Pimiä korkkarijuoksussa – voit voittaa unelmalaukun
 
Ehdokkaat Kesähitiksi 2010 on julkaistu
 
Juha Vuorinen ensi viikolla The Voicen Heräämössä
 
Jonne Aaron ensi viikolla The Voicen Heräämössä
 
The Voice tiedottaa: Enrique Iglesias, Muse, Aste ja Lady Gaga uusina Suomen Virallisella Latauslistalle
 
Marja Tyrni ensi viikolla The Voicen Heräämössä
 
The Voice tiedottaa: Katy Perryn uutuus suoraan Suomen Virallisen Latauslistan kakkoseksi
 
Peter Nyman ensi viikolla The Voicen Heräämössä
 
Amy Macdonald ensi viikolla The Voicen Heräämössä
 
The Voice tiedottaa: Marja Tyrni Suomen Viralliselle Latauslistalle
 
The Voice TV esittää The Baseballs-dokkarin
 
The Voicen mobiiliaplikaatio on iTunesin ladatuin musiikkisovellus
 
SBS Media tiedottaa: Radio jyrää mobiililaitteisiin
 
 
Tehosekoitin ensi viikolla The Voicen Heräämössä
 
The Voice tiedottaa: Edward Maya & Vika Jigulina Suomen ladatuin
 
The Baseballsin uusi musiikkivideo yksinoikeudella Voicen netissä
 
Jutta Gustafsberg ensi viikolla The Voicen Heräämössä
 
Martina Aitolehti ensi viikolla The Voicen Heräämössä
 
Poets of the Fallin Marko Saaresto ensi viikolla The Voicen Heräämössä
 
Koop Arponen ensi viikolla The Voicen Heräämössä